Kokemäkeläissyntyinen Mirka Dojan asustelee nykyään Vesilahdella Pirkanmaalla. Hän valmistui v. 2010 Metropolia Ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogilinjalta pääaineenaan piano, ja on opiskellut myös Sibelius-Akatemiassa sekä Turun Ammattikorkeakoulussa. Mirka toimii myös pianonsoitonopettajana Pirkan opistossa Lempäälässä ja Vesilahdella. Hän on myös aikaisemmin opettanut pianonsoittoa Musiikkiopisto Avoniassa Espoossa v. 2005-2010 sekä jo vuodesta 1998 yksityisesti, ja toiminut ohjaajana musiikkileireillä.

Pianistina Mirka on esiintynyt lukuisissa yksityis- ja yritysjuhlissa. Jazz-yhtyeen pianistina hän on esiintynyt esim. Pori Jazz -festivaaleilla. Vuodesta 2015 lähtien Mirka Dojan on toiminut Marionin Prostyles-yhtyeen kapellimestarina esiintyen Marionin kanssa ympäri Suomea. Marion ja Mirka keikkailee myös kahdestaan, mikä luo Suomen esiintymis- kentälle varsinaista naisenergiaa!