30.08.2016

Hei!

Kesä on mennyt, syksy ovella ennen talvea. Kesä Marionin keikkojen suhteen on ollut verkkaista, kuten artisti itse on itselleen toivonutkin. Nyt on Marionin tähtisilmissä jälleen alkanut loistamaan se palo, jota monet ovat odottaneetkin: Paluu estradeille, lavoille ja laivoille! Vaikka esiintyminen on ollut verkkaista, on taustalla tehty töitä, välillä paljonkin. Tulette kuulemaan Marionia radion lisäksi myös televisiossa! Kesän aikana on ollut joitakin tv-kuvauksia, joista osasta emme valitettavasti voi puhua. Mutta jotain voimme teille mainita: Marion nähdään mm. Suomi Love - tuossa iki-ihanassa ja tunteita nostattavassa ohjelmassa, jossa lauletaan tunteella - Rakkaudesta! Näitä, ja monia, monia muita asioita on siis odotettavissa. Marionin keikoista ilmoitetaan täällä kotisivuillaan sekä tietysti Facebookin fanisivuilla. - Ole mukana - Nähdään keikoilla!

Lisätiedustelut: Kalle.munck@marionrung.com

 

18.05.2016

MARION on nyt kevään aikana "ladannut akkujaan" ja on viettänyt hyvin ansaitsemaansa vapaata. Mutta kuten hän on usein sanonut, niin "näistä hommista ei vain jäädä eläkkeelle". Ja tunnetusti - Marionhan on sanojensa mittainen lady! Hienon, ja upean konserttikiertueensa jälkeen Marion alkaa kierrellä ympäri Suomea. Fanejen iloksi esiintymisiä on Juhannuksesta loppuvuoteen asti, niin maissa, merellä kuin - No, ei nyt sentään ilmassa. Tämän vuoden keikkakalenteri on nyt päivitetty, mutta siihen on myös tulossa lisäyksiä jonkin verran. Kannattaa kuitenkin olla valppaana, ja jos näet itsellesi sopivan paikan - tule joukkoomme!

Mikäli sinulla on tiedossa juhlat, tai yrityksesi tarvitsee tapahtumaan esiintyjää - Ota yhteyttä! Marionin taustatiimi rakentaa juuri teille sopivan ohjelmiston!

- Ja tästä kohti kesää!